Lelut & lelukaupat netissä

Lego Duplo

15 tuotetta 3 kaupasta

Duplot sopivat jo taaperoiästä lähtien

Lego Duplo on tanskalaisen Lego-yhtiön pienimmille lapsille tarkoitettu rakennuspalikkasarja. Lego nousi 1950-luvulla maailmanmaineeseen kehitettyään muovisen rakennuspalikan, joita oli helppo kiinnittää toisiinsa ja uudestaan irroittaa. Rakennuspalikat olivat pitkään olleet sekä lasten että kasvattajien suosiossa, koska ne antoivat lapsille mahdollisuuden käyttää omaa mielikuvitustaan, ja näin kehittää hahmottamiskykyä ja luovuutta. Lego-palikat, joita voitiin helposti kiinnittää toisiinsa ja sitten irroittaa uusia rakennnusprojekteja varten, tekivät näin mahdolliseksi aikaisempaa monimutkaisempien rakennelmien tekemisen. Lego-palikoilla leikkiessä vain lapsen mielikuvitus on rajana, ja niinpä Lego-palikat saavuttivat nopeasti maailmanlaajuisen suosion.

Kuitenkin Lego-yhtiö havaitsi pian, että Lego-palikat eivät sopineet aivan pienimpien lapsien käyttöön. Lapset saattoivat niellä pienimpiä Lego-palikoita ja niiden kiinnitystapa oli hieman liian hankala perheen pienimmille. Niinpä Lego otti tehtäväkseen laatia pienimille lapsille sopivamman palikkasarjan, jolla vältettäisiin tällaiset jopa vaaralliset tilanteet. Lego ratkaisi ongelman lopulta hyvin yksinkertaisesti: markkinoille tuotiin Lego-palikat, jotka olivat mitoiltaan kaksi kertaa tavallisia suurempia. Näin isot Lego-palikat oli helppo liittää toisiinsa ja taas irroittaa, ja palikat olivat niin isoja, ettei lapsi voinut työntää niitä suuhunsa. Näin oli luotu Lego-palikkasarja pikkulapsille, joka oli sekä kätevä käyttää että hyvin turvallinen. Palikoille annettiin nimeksi Duplo, ja ne tulivat myyntiin vuonna 1969, ja niistä tuli heti menestys. Vanhemmat huomasivat Duplo-palikoiden edut verrattuna tavallisiin Lego-palikoihin, ja pikkulapset leikkivät niillä mielellään. Lisäksi nämä palikat olivat edelleen yhteensopivia muiden Lego-palikoiden kanssa. Näin myös Duplo-palikoiden kohdalla toteutetaan periaatetta, joka on ollut Legon menestyksen kulmakivenä jo vuodesta 1958: eli kaikki Lego-palikat täytyy pystyä kiinnittämään toisiinsa ja myös irrottamaan toisistaan helposti. Tällä tavoin Lego ei aseta mitään rajoitteita lapsen mielikuvitukselle. Kaikki Lego-palikat sopivat toisiinsa kiinni, ja niistä voi rakentaa melkeinpä mitä tahansa. Tämän osoittavat mm. Lego-teemapuistot kuten ensimmäinen Legoland Tanskan Billundissa, jossa voi ihailla Lego-palikoista rakennettuja pienoismalleja useista tunnetuista rakennuksista ja muista nähtävyyksistä ympäri maailmaa.

Legoharrastus alkaa Duploista

Duplo-mallisto käsittää peruspalikoiden lisäksi useita eri teemojen mukaisia rakennussarjoja. Näin Duplo-tuoteperhe noudattaa samoja yksinkertaisia, mutta toimivia periaatteita kuin muutkin Lego-tuotteet. Peruspalikoista voi rakentaa mitä tahansa, mutta jos haluaa rakentaa jotain tiettyä Duplo- tai Lego-palikoista, on siihen saatavilla valmiita sarjoja. Mutta kun vaikkapa Lego-sarjasta rakennettu kaupunki lakkaa kiinnostamasta, voi sen purkaa ja palikat käyttää uudestaan aivan miten huvittaa, vaikkapa yhdessä Duplo-palikoiden kanssa. Duplo onkin siitä harvinainen pikkulasten lelu, että lapset eivät kasva siitä ulos. Kun lapsi on tarpeeksi iso leikkiäkseen tavallisilla Lego-palikoilla, käyttää hän silti edelleen mielellään myös Duplo-palikoita, koska ne sopivat yhteen muiden Lego-tuotteiden kanssa. Esimerkiksi suuren Lego-talon rakentaja voi käyttää isoja Duplo-palikoita talon alaosassa ”peruskivinä.”

 

Duplo-peruspalikat sopivat jo puolitoistavuotiaille lapsille. Näitä peruspalikoita on saatavilla rasioissa erilaisina lajitelmina. Kaksi vuotta täyttäneille lapsille voi jo ostaa Duplo-teemasarjoja kuten autoja ja huoltoasemia. Näissä on mukana autoja ja muita osia, jotka poikkeavat Lego-perinteestä niin että ne ovat valmiita eivätkä palikoista koottavia. Tällaiseen ratkaisuun on päädytty juuri turvallisuussyistä. Auton rakennussarjassa olisi liikaa pieniä osia, jotka lapsi voisi niellä. Näin Duplo-autot ovat turvallinen tapa tarjota lapsille mahdollisuus autoleikkeihin aidossa Lego-ympäristössä.

 

Duplo lyhyesti

  • Vuonna 1932 perustetun tanskalaisen Lego-yhtiön pienimille lapsille tarkoitettu rakennuspalikkasarja, yhteensopiva muiden Lego-palikoiden kanssa
  • Valikoima käsittää peruspalikoita ja eri teemojen mukaisia rakennussarjoja saatavilla lelukaupoista sekä tavaratalojen ja marketien leluosastoilta kaikkialla Suomessa
Siirry alkuun