Polkutraktorit

207 tuotetta 5 kaupasta
< Edellinen

Polkutraktorit ovat ulkoleikkien klassikoita

Polkutraktori on houkutteleva, kestävästä muovista valmistettu traktorin pienoismalli, joka kulkee eteenpäin lapsen polkiessa polkimia. Polkutraktorit herättävät jo konttaavien vauvojen mielenkiinnon isoilla renkaillaan ja värikkäällä ulkomuodollaan. Polkutraktori onkin erinomainen ulkolelu, jonka voi ostaa jo taaperolle, mutta jonka mielenkiinto säilyy ainakin kouluikään saakka. Alkuvaiheessa taapero voi työntää traktoria sivulta ja harjoitella sen päälle kipuamista. Lapsen kasvaessa vauhti kiihtyy ja leikit traktorilla monipuolistuvat.

Polkutraktorin mukana tulee yleensä myös peräkärry, jossa voi kuljettaa ulkoleluja, syystuulen pudottamia lehtiä tai vaikkapa puukeppejä. Peräkärryn lisäksi lapsi saattaa toivoa myös polkutraktorin etukuormaajalla. Etukuormaajan avulla on mukava tehdä vaikkapa hiekkakasoja. Polkutraktorin liikkeelle saaminen vaatii jonkin verran jalkavoimaa, joten alkuvaiheessa lapsi voi tarvita työntöapua. Yleensä traktorin keulaan on mahdollista sitoa myös naru, jolloin polkutraktoria voi vetää perässä. Polkutraktori kulkee asfaltilla aika vaivattomasti eteenpäin, mutta soralla tai nurmikolla sitä on vaikeampi saada liikkeelle.

Polkutraktori opettaa polkemaan

Nykyään suositut potkupyörät vaativat usein rinnalleen ulkolelun, jolla lapsi oppii polkemisen taidon ennen varsinaista polkupyörää. Polkutraktori on tähän yksi hyvä vaihtoehto. Leikin varjolla polkemisen oppii, kun vanhempi ei aina olekaan työntämässä traktoria eteenpäin. Polkutraktori tarjoaa lapsille monipuolisia ulkoleikkejä, jossa kuski voi kuvitella itsensä maatilalle töihin tai vaikkapa metsähommiin. Polkutraktorit ovat säilyttäneet suosionsa pitkään ja aivan syystä. Polkutraktorit tarjoavat lapsille vauhtia, mielikuvituksen lennättämiä roolileikkejä sekä mukavaa puuhaa ulkona. Plaston polkutraktori on kenties suosituin traktorimalli peräkärryineen ja myös hinta on edullinen. Plaston polkutraktori on myynnissä netissä useassa eri verkkokaupassa. Uutta polkutraktoria voi kokeilla aluksi sisätiloissa, mutta kun meno kovenee, kannattaa polkutraktori siirtää jo lattian säästämiseksi ulkotiloihin.