Skräppäys on suosittu harrastus, jolla tarkoitetaan leikekirjan tai valokuva-albumin askartelua. Valokuvien lisäksi käytetään skräppäyksessä esimerkiksi värikkäitä papereita, tarroja, leimoja ja erivärisiä tusseja. Parhaimmillaan skräppäilyn tuloksena on kaunis, värikäs valokuva-albumi, josta jää tekijälleen ihana muisto. Albumin voi tehdä muistoksi vaikka perheen yhteisestä lomamatkasta tai jostakin mieleenpainuvasta tapahtumasta, mutta yhtä hyvin se voi myös käsitellä pidempää aikaväliä.
Skräppäys on mahtava tapa saada tärkeät muistot talteen. Se on monipuolinen harrastus, jonka parissa viihtyvät monet askartelusta kiinnostuneet. Voit käyttää hyväksi tarroja, erivärisiä papereita ja kyniä sekä leimoja. Sen lisäksi on hyvä olla kaksipuolista teippiä, jolla kiinnittää kansioon papereita ja valokuvia. Olemassa on myös valmiita settejä, joiden avulla pääset helposti alkuun. Tarvikevalikoiman ei tarvitse olla erityisen iso, vaan skräppäilyharrastuksessa pääsee alkuun jo pienellä valikoimalla. Kirja, vihko tai valokuva-albumi riittää alkuun. Jos tarvitset tuotteita johonkin tiettyyn tarpeeseen, kannattaa ne valita saman teeman mukaan. Paperit, tarrat ja kynät voivat noudattaa samaa teemaa tai sopia muuten hyvin yhteen.
Skräppäystarvikkeiden osto netistä tekee harrastamisen helpoksi, sillä näet kerralla suuren valikoiman erilaisia tarvikkeita. Shoppailua helpottaa entisestään Lelukaupat.fi -sivusto, joka kokoaa yhteen usean sivuston tarjoamat tuotteet, niiden hinnat ja mahdolliset tarjoukset. Näin sinun ei tarvitse ravata useissa kivijalkakaupoissa tai selata eri nettikauppoja, sillä valikoima on yhdessä paikassa nähtävillä. Sivustolta voit sitten siirtyä helposti jälleenmyyjien verkkokaupoihin ja tehdä ostoksia. Tuotteiden kohdalta näet myös arvioidun hinnan toimitusmaksusta. Itse verkkokaupoista voit myös tarkistaa tuotteiden tarkat toimitus- ja palautusehdot.