Talvilelut vuonna 2021
Ulkoleikit piristävät korona-aikanaKorona on vaikuttanut lasten harrastuksiin ympäri Suomen, joten ulkoleikit ovatkin olleet monessa perheessä tänä talvena erityisessä asemassa. Lelukaupoista voi ostaa välineitä katulätkään, jolloin perhepiirissä harrastusta voi jatkaa mutkattomasti silloin, jos ohjattu toiminta on tauolla. Ulkoleikeissä on myös helpompaa pitää etäisyyttä, jolloin tuttavia voi nähdä vaikkapa mäenlaskun merkeissä. Kevätauringon ilmestyessä näkyviin, hienot ulkoilukelit houkuttelevat talvileikkeihin myös sisätiloissa viihtyvät aikuiset. Etätyöt ja kotona vietetty aika saa mukavasti vastapainoa, kun lähtee ulkoilemaan. Pakkasta on riittänyt nyt sen verran, että myös ulkojäät alkavat olla hyvässä kunnossa. Oman kaupungin tai kunnan ulkoiluvaihtoehdoista kannattaakin ottaa selvää ja suosia lähimatkailua eri muodoissa. Hiihtolomaviikkojen lähestyessä voikin miettiä vaihtoehtoja jo valmiiksi, jotta mielekästä tekemistä riittää ja arjeasta pääsee irtautumaan koko perheen voimin. Takaisin |